Leipomiseen on hyvä olla resepti, mutta kokata voi aivan hyvin ilmankin. On reseptistä silti vissiä iloa silloinkin, paitsi muistilistana, myös kuvauksena jolla joku toinen voi kokeilla samaa.
Leipomo- ja keittiötoiminnan teoria – jos sellaista on – kykenee puolestaan kuvailemaan tiettyjä laajempia lainalaisuuksia, jotka tuppaavat synnyttämään imelää tai hapanta, juoksevaa tai kiinteää, terveellistä tai epäterveellistä ja niin pois päin.
Teorian johtaminen onnistuneesti käytäntöön vaatii joko toimintaa ohjaavia reseptejä ja kykyä niiden tulkitsemiseen, tai paljon myötäsyntyistä lahjakkuutta ja makutajua.
Musiikin teoria, musisointi, säveltäminen ja sovittaminen muistuttavat kokonaisuutena edellä kuvattua. Mitä suuremmalle kokoonpanolle säveltää tai sovittaa, sitä varmemmin onnistuu, jos hallitsee musiikin teoriaa ja pystyy kirjoittamaan nuotit soittajille – sillä olettamalla, että soittajat osaavat myös lukea nuotteja.
Aina on tietenkin se yksi Brian Wilson (1942 – 2025), joka lauloi malliksi jokaisen päässään soivan stemman ja ohjasti verbaalisesti muusikoita niin, ettei nuottipaperia todellakaan tarvittu.
Taloustiede on sukua edellisille. Se perustuu tutkimuksiin, joissa on tarkasteltu jo tapahtuneita asioita, löydetty lainalaisuuksia ja muodostettu niistä teoreemia. Se antaa myös jonkinlaisia likimääräisiä eväitä ennalta tunnistaa mahdollisia kehityssuuntia ja onnistumisen tai epäonnistumisen todennäköisyyksiä. Suunnittelu sen pohjalta on silti yhtä huteraa kuin hittibiisin säveltäminen musiikin teoriakirjan sääntöjä tavaten.
Valitettavasti Suomessa on vallalla tällä hetkellä sellaisia poliittisia ajatussuuntia, joissa talousteorian ikiomaa tulkintaa kuvitellaan yksiselitteiseksi totuudeksi ja kansalaisia takuuvarmasti ohjaavaksi normistoksi, jossa excel-taulukko toteutuu kuten se kirjoitetaan.
Siinä käy kuin puistoarkkitehdeille, jotka piirtävät käytäviä mielestään kaikkien oppien mukaisesti ja ihmettelevät ensimmäisen kesän jälkeen, kun asteltavaksi tarkoitettu sora ruohikoituu ja tallatut polut risteilevät nurmikolla aivan muualla – ne kun syntyvät sen mukaisesti miten ihmiset tykkäävät kulkea, eivätkä sinne missä ne käsikirjan mukaan näyttäisivät karttapiirroksessa somilta.
Jos ihmisiä haluttaisiin kannustaa työntekoon, niin kepin sijaan kannattaisi kokeilla porkkanoita. Ennen huhtikuuta 2024 kansalainen sai tienata 300 euroa kuukaudessa ilman, että se vähensi hänelle myönnettävän työttömyysturvan tasoa. Kun tämä ns. suojaosa poistettiin, ihmiset passivoituvat merkittävästi ja talous kuihtuu kuihtumistaan.
Suojaosa oli taloudellinen motivaattori, jonka turvin saattoi kohentaa omaa asemaansa jo tekemällä pienenkin määrän työtä. Esimerkiksi sellaisessa tilanteessa, kun kokoaikaista työtä ei yksinkertaisesti ole tarjolla, tai työkyky ei mahdollista sellaisen tekemistä.
Olisiko kannattanutkin kokeilla suojaosan tuplaamista tai nostoa vaikka 500 euroon? Väitän, että se olisi lisännyt aktiivisuutta, ja kyseessä olisi ollut menoerä, joka oikeasti olisi rahoittanut itsensä kasvavana kulutuksena ja lisääntyvinä verotuloina.
Jostain syystä hallituksen taulukkolaskin ei tällaista vaihtoehtoa tunnistanut. Syy on ideologinen, ei taloustieteeseen, saati rationaaliseen ajatteluun perustuva johtopäätös. Tehtiin näin, koska haluttiin.
Tämäkin päätös osuu moneen kulttuurin kautta lisähappea elämäänsä saaneeseen, ja samaa holtitonta saksimista on kohdistettu suoraan tälle sektorille jo aiemmin. Seuraavaksi jatketaan järjestötoiminnan kurjistamista.
Se ei ole yllättävää, mutta surullista se on.
Lukuterveisin
Lauri Paloposki,
päätoimittaja