|
Olen kevään mittaan kuullut yhden jos toisenkin suusta surullisia arviointeja musiikin harrastamisen vähenemisestä. Vapaa-aikaa varmasti löytyisi ja rahaakin ihmisillä tuntuu olevan, mutta etusijalle ovat nousseet kepeämmät riennot. Mikäli asia pitää paikkansa, saattaa kysymys olla aivan perusasiasta: miksi tarttua kalliiseen kitaraan ja tuskailla kipein sormenpäin, kun Internetiin sukeltamalla tai uutta playstationia hiplaamalla saa onnistumisen riemun jo viidentoista sekunnin uppoutumisella? Nopea palkinto tuntuu olevan nykyisin ainoa palkinto, eikä soittaminen totisesti ole helpoin tapa saada pikaonnea. Kuvioiden hiominen voi olla vuosien taival, jossa arkea riittää enemmän kuin juhlapäiviä. Tahto ja kärsivällisyys vaivannäköön eivät varmaankaan ole maailmasta tyystin kadonneet, mutta ehkäpä musiikille lohkeava viipale on niukempi kuin ennen. Silloin olisi luontevaa ajatella, että tilannetta voi korjata jotenkin. Esimerkin voisi ottaa vaikka jääkiekon puolelta: 80-luvulla ensimmäiset suomalaiset pelaajat nousivat kansainvälisesti sellaiseen asemaan, että heitä arvostettiin myös avokätisillä palkoilla. Näiden muutaman poikkeuksellisen sitkeän ja lahjakkaan pelaajan perässä on tullut leegio junioreita ja nyt viisimiljoonaisesta kansasta koottu joukkue kamppailee tasapäin MM-mitaleista vuosi toisensa perään. Mutta missä ovat pienten kitarasankareiden teemuselänteet ja jarikurrit? Jääkiekossa kykyjenetsijät ja bisneksentekijät ovat valppaina: vaikka pelaaja ei vielä uransa alkuvaiheessa kenties itse näkisi omia mahdollisuuksiaan, niin useimmiten löytyy joku ulkopuolinen, joka kertoo miten taito muutetaan menestykseksi ja menestys rahaksi. Vaan miten on asia levy-yhtiöissä? En olisi aivan heti valmis vakuuttamaan, että kaikki mahdollinen on tehty suomalaisen musiikin eteen. Pikemminkin mieleen nousee senkaltaisia muistumia, joissa seurapiirikokkareilta bongattu levy-yhtiön avainhenkilö iloitsee iltapäivälehdessä kovasti siitä, että juuri heidän artistinsa on listaykkönen. Kuvioon kuuluu, että kyseessä on tietenkin ulkomainen artisti... Lehdistö kääntyköön tässä myös peilin suuntaan, sillä saldo on armoton, jos yhteen pinoon kasataan ulkomaille ponnistavan artistin toimia kannustavat artikkelit ja toiseen pinoon hankkeen uskottavuutta syövät pinnalliset löpinät tai ilkeilevät jutut. Ilmeisesti vieläkään ei oikein ymmärretä, että yrittämättä ei synny mitään ja yrittämisessä on aina myös epäonnistumisen mahdollisuus. Maitojunalla palaaminen saattaa olla monesti kunniakkaampaa kuin hiirulaisena kotiportin luona kyhjöttäminen. Tässä yhteydessä on muuten aivan turha veivata vanhaa jorinaa siitä, että slaavilasen mollivyöhykkeen kaiken läpäisevä ja ylenmäärin painostava alakulo estää vääjäämättä suomalaisilta muusikoilta kaikkinaiset maailmanvalloitukset hamaan tulevaisuuteen saakka. Kuka olisi uskonut sitäkään, että juron ja hiljaisen metsäkansan keskuudesta kohoaa kumisaappailla ja sähköjohdoilla tonttinsa paaluttanut yhtiö näyttämään maailmalle langattoman puhelimen mallia? Herra ja rouva levy-yhtiö: tehkää jotain! Ja sitä odotellessa alalle jo haksahtaneet voivatkin lukea uuden Riffin, johon olemme taas koonneet tuiman tujauksen tietoa sekä laitteista, että niiden musikaalisesta käytöstä. Hyvää kesää ja mukavia lukuhetkiä toivottaen! Lauri Paloposki,
|